Nancy Gander on toiminut miehensä kanssa lähetyssaarnaajana Papua Uudella Guinealla. Gander sai v. 2002 kaksiosaisen ilmestyksen, jonka Anne Miettinen toi Suomeen.
Näky oli jonkin aikaa luettavana netissä, mutta sain viestiä, että näin ei ole ollut enää aikoihin. Siksi minulta (Jouko Piho) on toivottu, että laittaisin ilmestyksen sivuilleni.
Minulla ei ole kuitenkaan näkyä valmiiksi kirjoitettuna. Sain näyn CD-levyllä, joten olen kirjoittanut sen siitä muistiin.
Gander ei tiennyt mitään Suomesta. Ilmestyksessä hänelle näytettiin Suomen kartta ja ihminen, joka lähtisi viemään Suomeen näkyä.
Ihminen osoittautui olevan Anne Miettinen, jota Nancy Gander ei tuntenut aiemmin.
Ensimmäinen osa
Totuus on, että uusi aikajakso on alkamassa ja toinen päättymässä, mutta minä pidän kaiken tasapainossa kädessäni. Lapseni, se maailma, jonka sinä tiedät, ei tule enää kauan olemaan. En voi kätkeä kasvojani näiltä hirvittävyyksiltä kauempaa. Kuulen kauhistuttavaa itkua päivin ja öin. Minä rakennan sillan pimeyden yli tieksi ulos monille, jotka ovat toivottomasti eksyksissä. Minä tulen näyttämään valon tähän tiehen, joka on pimeässä. Kaikki ei ole kadotettua, vaikka monet ovat hävinneet erämaahan, mutta monet tulevat myös selviytymään sen läpi elämään. Ne jotka ovat tuomitsevia, painuvat alas tuhon tietä. Minun rakkauteni, minun elämäni, minun totuuteni, on avain elämään. Minä olen elämän antaja. Pidä kiinni siitä ja juokse hyvä juoksu vielä kun minun valoni loistaa sinun edessäsi. Tämä tulee koskettamaan monia muita ja rohkaisee heitäkin yrittämään ylös ja eteenpäin. Tämä juoksu tulee olemaan esikuvana muille minun valostani ja näin tulee olemaan, kunnes kaikilla on ollut tilaisuus kaikkialla nähdä minun totuuteni valo ja kuulla täydellinen totuuteni.
Nyt on muutoksen aika jokaiselle. Älkää odottako enää. Jokaiselle asialle auringon alla on oma aikansa. Tiedän jokaisen ihmisen aikajakson auringon alla ja tuon heitä esiin omalla ajallaan samoin kuin annan levon. Näen kaikki heidän menemisensä ja tulemisensa. Minä tiedän jokaisen ajatukset, hyvät ja pahat, jo ennen kuin ne sanotaan. Tiedän kaikkien ihmisten sydämet. Täällä ei ole mitään, jota en tietäisi. Minä sallin kavalien vaurastua oman aikansa, mutta tulen asettamaan vanhurskaan hänen ylitsensä, juuri ne, joita hän on pitänyt pilkkanaan ja vaivannut. Minä annoin heille aikaa parannukseen, että he voisivat pelastua ja mennä polvilleen. Jos he polvistuvat, tulen vuodattamaan rakkauteni heidän ylleen ja he tulevat jälleen näkemään minun suuren voimani. Minä annan anteeksi, jos he antautuvat minulle kokonaan. Minä tulen rakastamaan ja parantamaan heidät, jos he antautuvat. Ne jotka puhdistetaan tulella, tulevat olemaan minun majesteettisessa rakkaudessani, joka virtaa heidän suoniensa läpi. Silloin he eivät tule näkemään ihmistä enää ihmisen silmin, vaan minun silmieni kautta. Niin kuin pieni vauva näkee, näin he tulevat näkemään. Vanhat asiat katoavat, uudet asiat näkyvät.
Mutta jotkut lapsistani eivät ole petoa parempia, joka vaanii nuoria ja vanhoja. He lepäävät odottamaan repiäkseen heidät. Minä olen nähnyt lapsien jo ensi päivästä lähtien pettävän toinen toistansa. Joidenkin suut ovat kuin ammottava hauta. He käyttävät imartelevia sanoja ja ihmisviisauden sanoja, väittäen, että ne ovat minusta lähtöisin, mutta se on valhetta. He tyhjentävät uhrinsa täysin ja sen jälkeen heittävät heidät hautaan elävinä eivätkä huoli heidän avunhuudoistaan. He käyttävät lahjoja, mitä minä olen antanut heille, mutta vääntävät jokaisen sanani ja tekevät ne tyhjäksi, nämä jotka vaanivat minun pienoisiani. Minä tulen antamaan vaikeudet heille. He totisesti tulevat tuntemaan minun kauhuni tulemisen ja tulevat pakenemaan. Olen antanut heille monta tilaisuutta antautumiseen ja anteeksiantoon, mutta he ovat sokeita, kuulemattomia paimenia. He tulevat tuntemaan minun kauhuni iskun. Näin minä tulen tekemään ennen kuin he katuvat.
Lapseni, älä nojaudu ihmisviisauteen, joka vain hämmentää sinut. Kuuntele minun taivaallista viisauttani. Opettele olemaan yksi minun lampaistani, joka kuulee minun ääneni. Kouluta minun omiani kuulemaan minun pienoisiani. Minä olen alku ja loppu, alfa ja oomega, sanoo Herra.
Toinen osa
Nancy Ganderin eteen tuotiin Suomen kartta. Hän ei tiennyt, mihin maahan se liittyi. Myöhemmin asia selvisi, kun Jumala näytti hänelle naapurimaita, Ruotsia ja Norjaa. Sitten tuli teksti, että tämä on FINLAND, ja annettiin koodisana siten, että se henkilö, kenelle tämä sanoma menee, tietää mitä nämä kirjaimet tarkoittavat. Kirjaimet olivat
S – U – O – M – I . Nancy Gander ihmetteli miehensä kanssa, että tämä on varmaan kielilläpuhumista eivätkä he voineet ymmärtää, mitä sana Suomi tarkoittaa.
Sitten näyssä maisema vaihtui ja siihen tuli luminen maisema, jossa ihmiset kävelivät karvahatut päässä, mikä oli tietysti hyvin erikoista Australiassa. Sitten Gander näki kuusipuita, joiden takana piileskeli susia. Sudet olivat symbolisia. Ne olivat valheprofeettoja, jotka valehtelevat profetioillaan. He tekevät tyhjäksi sellaisen profetian, joka tulee Herran hengestä.
Sitten maisema vaihtui jälleen. Gander näki Suomen ja Suomen ylle tuli Jumalan käsi.
Jumala piti kädessään kirkasta hopeanväristä tähteä, joka kimalteli kauniisti. Jumala esitteli taivaan väelle sitä tähteä ja sanoi: ”Kyllä, tämä on minun tähteni. Katsokaa kuinka kauniisti se loistaa. Tämä on minun kallis rakkaani. Tämä on minun Suomeni."
Sen jälkeen Jumala laittoi toisen käden varjostamaan tätä tähteä ja sanoi: ” Kyllä, tämä on minun tähteni, joka kerran loisti kirkkaana.” Ja sitten Herra sanoi: ”Tämä ei ole minun kirkkauteni nyt, joka siitä loistaa.” Herra katsoi varjostettua tähteä ja sanoi: ”Mennyt ja nyt ovat kohdanneet. Epäjumalanpalvonta, uskonnollinen petos ovat nyt huipussaan.
Mutta jos minun omani jälleen palaavat minun luokseni, niin minä pöyhin pois kaiken pelon heistä ja teen heidät puhtaiksi. Minun kirkkaat veteni tulevat jälleen virtaamaan heidän keskellänsä saastumattomina ja minun totuuteni annetaan sellaisella selkeydellä, että jokainen polvi notkistuu ja jokaisen huulet vapisevat kun sydämet uudistuvat. Suuri pimeys on nyt tullut. Haluatteko kääntyä minun lapseni? Tulkaa minun luokseni minun pienoiseni vielä kun teillä on tilaisuus siihen. Tarttukaa minun käteeni, niin minä nostan teidät ylös ja me kuljemme yhdessä ja minun kallis kirkas tähteni tulee loistamaan jälleen Suomessa.”
Tähän loppui toinen ilmestys. Ganderit ihmettelivät, pitäisikö heidän viedä sanoma Suomeen. He olivat tähän mennessä rukoilleet Papua-Uusi-Guinean puolesta. Nyt he itkien rukoilivat tuntemattoman Suomen puolesta. Silloin he näkivät uuden näyn, jossa näkyi iso valtiollinen ovi, jonka taakse ilmaantui jokin asiapaperi. Se oli jonkinlainen lainsäädäntö, mutta siitä puuttui kaikkein tärkein allekirjoitus. Herra sanoi, että tähän ei sitä allekirjoitusta saa tulla, koska siitä riippuu Suomen kohtalo. Sen jälkeen oven eteen ilmestyi vaalea määrätynnäköinen nainen. Herra sanoi: ”Tämä nainen lähtee viemään Suomeen evankeliumin sanomaa tänä kesänä. Sinä annat nämä profetiat ja ilmestykset hänelle. Hän vie ne Suomen kansalle ja antaa tämän varoituksen.”
Ganderit alkoivat rukoilla asian puolesta, mistä he löytäisivät juuri tämän suomalaisen. Silloin Brisbanessa eräs pastoripariskunta, Turnerit, saivat rukouksessa Herralta kehotuksen mennä Fundabergin kaupunkiin, jossa Ganderit asuivat. He tulivat Gandereiden taloon. Teepöydän ääressä Nancy alkoi vuodattaa sydäntään, että nyt on todellinen ongelma. Hän alkoi kertoa ilmestystään ja sitä, mistä hän löytäisi tämän oikean suomalaisen. Turnerit sanoivat, että he tuntevat kyllä suomalaisia. He tietävät vielä erään suomalaisen, joka on lähdössä tänä kesänä Suomeen. Jospa hän olisi oikea henkilö. Niin he soittivat Anne Miettiselle ja kysyivät, saavatko he tulla käymään. He eivät selittäneet Miettiselle, mistä oli oikein kysymys. He lähtivät ajamaan pitkän matkan. Kun Nancy Gander näki ovea avanneen Anne Miettisen, Nancy sanoi: ”Siinä on se nainen.”
Myöhemmin Nancy Gander kertoi puhelimessa olleensa joidenkin ystävien kanssa rukoilemassa, kun hän koki olevansa yhtäkkiä synnytystuskissa. Hän oli synnyttämässä Suomen herätystä. May niminen nainen näki suuren lumipallon tulevan kohti ja räjähtävän. Sitten lumipallo kokoontui jälleen ja tuntui pysähtyvän ja odottavan. Silloin Herra sanoi: ”Minun profeetallinen sanani tulee menemään eteenpäin. Tyttäreni, minä näen sinun nousevan ruskeaa karhua vastaan, joka on tämä demonivoima Suomen yllä ja pitää sitä vankinaan pelon alla. Ja minä näin sinun nousevan karhun yläpuolelle ja se karhu tulee makaamaan allasi pelkoa täynnä sinusta. Sinä tulet rikkomaan tämän otteen Suomen kansan yli.”
Eräs toinen uskonsisar sanoi: ”Hiljattain olen nähnyt monien susien lähestyvän laaksoa. Laakson toisessa päässä oli ikään kuin metalliasuisia miehiä, jotka olivat tulossa samaan suuntaan. Sitten jostain tuli tämä massiivisen iso lumipallo, joka syöksyi alas ja murskasi nämä metallimiehet allensa. Tämä lumipallo varmaankin kuvaa sitä, mitä Suomessa tulee tapahtumaan. Sudet ovat uskonnollisia demonihenkiä. Kun me uskovat rukoilemme, se on kuin suomalainen lumipallo, joka lähtee vyörymään.”
Sitten tämä henkilö sanoi. ”Viime sunnuntain rukouskokouksessa näin suuren jäävuoren tulevan alas ja siinä oli susilauma piileskelemässä. Herra sanoi: ”Minä tulen toteuttamaan profeetallisen näyn Suomessa aikanansa. Suomessa tulee olemaan suuri puhdistus ja minun omani päästetään vapaiksi.”